SAFA
  • Tarton Paavalin kirkko ja seurakuntakeskus

  • Aalto-yliopiston Harald Herlin –oppimiskeskus

  • Helsingin kaupunginteatteri

  • Roihuvuoren ala-aste

Tarton Paavalin kirkko ja seurakuntakeskus

Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema ja yhtenä hänen merkkityönään pidetty Tarton Paavalinkirkko vihittiin käyttöön vuonna 1917. Rakennuksen arkkitehtoniset arvot on onnistuttu hienosti puhdistamaan esille. Rakennuksen kellariin on rakennettu uusi krypta ja kolumbaario sekä pihalle muistolehto. Uusien ja vanhojen rakennusosien suhde toisiinsa on onnistunut ja harmoninen.

kuvat: Jari Jetsonen, Toomas Tuul, Merja Nieminen


  • Arkkitehtuuri: Arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen
  • Tilaaja: Tartu St Paul's Church Foundation
  • Urakoitsija: Nordecon OÜ
  • Sijainti: Tartto
  • Laajuus: 6 198 m2 m2
  • Valmistumisvuosi: 2015

Esiraadin perustelut

Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema Tarton Paavalinkirkko vihittiin käyttöön vuonna 1917. Sisätiloiltaan kirkko valmistui vuonna 1919. Tyylillisesti rakennus edustaa Saarisen siirtymävaihetta jugendista klassisismiin ja sitä pidetään yhtenä hänen merkkitöistään. Rakennuksen elinkaari on sisältänyt dramatiikkaa, sillä se paloi toisen maailmansodan aikana. Neuvosto-Viron aikaan rakennus toimi jopa varasto- ja kirpputorikäytössä.

Arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen suunnittelivat rakennuksen restauroinnin, joka valmistui vuonna 2015. Restaurointisuunnitelma perustuu vuonna 2006 järjestetyn kutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Rakennuksen arkkitehtoniset arvot on onnistuttu hienosti puhdistamaan esille. Toteutus perustuu huolellisiin arkistotutkimuksiin ja niiden pohjalta harkittuihin, nykyrakentamisen tekniikkaa taitavasti hyödyntäviin ratkaisuihin. Rakennuksen kellariin on rakennettu uusi krypta ja kolumbaario sekä pihalle muistolehto, jota kolumbaarion valolyhdyt rajaavat. Uusien ja vanhojen rakennusosien suhde toisiinsa on onnistunut ja harmoninen. Taiteilijoiden kanssa tehdyn yhteistyön tulokset täydentävät kokonaisuuden vaikuttavaksi arkkitehtoniseksi kokemukseksi.

Aalto-yliopiston Harald Herlin –oppimiskeskus

Otaniemen kampuksen kirjasto valmistui vuonna 1970 täydentämään arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaa kokonaisuutta. Peruskorjauksessa rakennuksen ulkoarkkitehtuuri ja kirjaston salitilat kalusteineen säilytettiin ennallaan. Uusiksi tiloiksi avattiin oppimiskeskus alkuperäisiin kirjavarastokerroksiin: tilojen arkkitehtoniset ratkaisut ja nykyaikaiset sisustusratkaisut luovat tuttuun kokonaisuuteen uuden aikakauden tuntua.

Kuvat: Tuomas Uusheimo


  • Arkkitehtuuri: Arkkitehdit NRT
  • Tilaaja: Aalto-yliopiston kiinteistöyhtiö Aalto University Campus & Real Estate
  • Urakoitsija: NCC
  • Sijainti: Otaniemi, Espoo
  • Laajuus: 8 320 m2 m2
  • Valmistumisvuosi: 2016

Esiraadin perustelut

Otaniemen kampuksen kirjasto valmistui vuonna 1970 täydentämään arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaa kokonaisuutta, jonka arkkitehtonisena ytimenä toimii punatiilisten rakennusten rajaama maisematila. Kirjaston sisäinteriöörin kauniisti ylhäältä valaistut virtaavat tilat detaljeineen ovat tunnistettavaa Aallon arkkitehtuuria.

Aalto-yliopiston perustamisen myötä kampuksen keskeisten rakennusten käyttöä on kehitetty tulevia tarpeita varten. Kirjastorakennus on peruskorjattu Harald Herlin -oppimiskeskukseksi. Vuonna 2016 valmistuneen kokonaisuuden suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit Teemu Tuomi ja Tuomo Remes. Rakennuksen ulkoarkkitehtuuri on säilytetty ennallaan samoin kuin alkuperäisen kirjaston salitilat kalusteineen ja detaljeineen. Kirjastotoiminnan kehittyminen on edellyttänyt toiminnallisia muutoksia, jotka on tehty alkuperäistä ratkaisua kunnioittaen ja säilyttäen mahdollisuus palata myös aiempaan. Uusiksi, yleisölle avoimiksi tiloiksi on rakennuksen alkuperäisiin kirjavarastokerroksiin avattu oppimiskeskus. Sen arkkitehtoniset ratkaisut, paljaat, osin puretut runkorakenteet ja nykyaikaiset, sisustusarkkitehti Päivi Meurosen suunnittelemat sisustusratkaisut luovat tuttuun kokonaisuuteen onnistunutta uuden aikakauden tuntua.

Helsingin kaupunginteatteri

Kaupunginteatterin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koko rakennus on peruskorjattu. Rakennusta kunnioittava hienovarainen uudistaminen ja tekninen taituruus näkyvät hienolla tavalla teatterin peruskorjauksessa. Timo Penttilän arkkitehtuurin erityisominaisuudet on kyetty säilyttämään ja osin myös palauttamaan alkuperäiseen asuunsa huolimatta rakennukseen tuodusta uudesta tekniikasta.

Kuvat: Arno de la Chapelle


  • Arkkitehtuuri: LPR Arkkitehdit Oy
  • Tilaaja: Helsingin teatterisäätiö
  • Urakoitsija: SRV
  • Sijainti: Helsinki
  • Laajuus: 27 300 m2 m2
  • Valmistumisvuosi: 2017

Esiraadin perustelut

Helsingin kaupunginteatteri valmistui vuonna 1967, jolloin Suomi juhli viidettäkymmenettä vuottaan itsenäisenä valtiona ja kansakuntana. Vuosikymmen oli Suomessa modernin arkkitehtuurin kehityskautta, jonka aikana teollistuva Suomi siirtyi myös rakentamisessa teolliseen tuotantoon ja kohti rationaalista tehokkuutta korostavaa arkkitehtuuria.

Kaupunginteatteri on suuri julkinen rakennus, joka ottaa, rohkeasti mutta myös erittäin hienovaraisesti, haltuunsa paikan keskellä puistoa. Lämpiötilojensa kautta rakennus on osa puistoa ja puisto osa rakennusta. Suurpiirteinen linjakkuus, hallittu massoittelu, harkittu materiaalien käyttö ja rakennuksen tarkka istutus maastoon tekevät rakennuksesta osan puistomaisemaa ja katsojalle jää vaikutelma, että puisto edelleen hallitsee kokonaisuutta.

Kaupunginteatterin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi rakennus on peruskorjattu kokonaisuudessaan – myös 1980-luvulla laajennuksena rakennettu Studio Elsa. Peruskorjauksen suunnitellut LPR Arkkitehdit Oy on eräs Suomen kokeneimpia ja ansioituneimpia peruskorjaus- ja restaurointisuunnitteluun erikoistuneita arkkitehtitoimistoja. Toimiston työlle on tyypillistä alkuperäistä rakennusta kunnioittava hienovarainen uudistaminen modernein keinoin ja tekninen taituruus. Nämä piirteet näkyvät hienolla tavalla Helsingin kaupunginteatterin peruskorjauksessa, jossa Timo Penttilän arkkitehtuurin erityisominaisuudet on ymmärtäen kyetty säilyttämään ja osin myös palauttamaan alkuperäiseen asuunsa huolimatta rakennukseen tuodusta uudesta ja massiivisesta tekniikasta.

Roihuvuoren ala-aste

Professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelema koulu valmistui vuonna 1967. Ulkoapäin yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen rakennus kätkee hienostuneella luonnonvalon ohjaamisella jäsennetyt sisätilat. Ilmanvaihdon uudistamiseksi rakennettiin kaksi rakennuksen pituussuuntaista huoltotunnelia. Alas lasketut kattovyöhykkeet sijoitettiin opetustiloissa käytäväseinän ylälasin alapuolelle. Näillä oivalluksilla rakennuksen alkuperäinen tilarakenne saatiin säilytettyä.

kuvat: Kuvatoimisto Kuvio Oy


  • Arkkitehtuuri: Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit
  • Tilaaja: Tilaaja Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus
  • Urakoitsija: Rakennus Oy Antti J. Ahola
  • Sijainti: Helsinki
  • Laajuus: 3 803 m2 m2
  • Valmistumisvuosi: 2016

Esiraadin perustelut

Arkkitehti, professori Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnittelema koulu valmistui vuonna 1967. Helsingin Opetusvirasto oli päättänyt purkaa rakennuksen, koska sitä pidettiin opetustiloiltaan vanhentuneena ja huonokuntoisena, mutta vuonna 2013 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti sen korjaamisesta. Helsingin kaupunginmuseo ja kaupunkisuunnitteluvirasto olivat luokitelleet Roihuvuoren koulun 1960-luvulla valmistuneista Helsingin kouluista rakennustaiteellisesti merkittävimmäksi. Peruskorjaus valmistui vuonna 2016.

Ulkoapäin yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen rakennus, jonka päädyssä sijaitsee veistoksellinen loiva kulkuramppi, saattaa tuoda mieleen teollisuusrakennuksen, mutta se kätkee hienostuneella luonnonvalon ohjaamisella jäsennetyt sisätilat. Opetustilat kylpevät valossa: ikkunat, joissa on lasitiilinen alaosa, ulottuvat lattiasta kattoon.

Käytäville luonnonvaloa tulee väliseinien yläikkunoiden kautta ja rakennusrungon läpi muodostuu pitkiä näkymiä. Betoninen, lähes kaikkialla sisätiloissa näkyvä kattopalkisto viittaa klassiseen arkkitehtuuriin. Roihuvuoren koulua pidetään erinomaisena esimerkkinä suomalaisesta 1960 -luvun konstruktivismista, jonka suunnitteluihanteisiin kuului rakenteen merkityksen korostaminen.

Peruskorjausten vaikeimmin ratkaistavia tehtäviä on nykyvaatimusten mukaisen ilmanvaihdon sijoittaminen taloon. Roihuvuoren koulussa on rakennettu kaksi rakennuksen pituussuuntaista huoltotunnelia ilmanvaihdon kanavatilaksi ja uhrattu rakennuksen keskellä sijaitseva lähes ruokasalin kokoinen tila uudeksi ilmanvaihtokonehuoneeksi. Alaslasketut kattovyöhykkeet on sijoitettu opetustiloissa käytäväseinän ylälasin alapuolelle. Näillä oivalluksilla rakennuksen alkuperäinen tilarakenne on saatu säilytettyä.