SAFA

Valitsija

HELENA RANTA

Oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta on toiminut oikeuslääketieteellisten tutkijaryhmien jäsenenä ja johtajana konfliktialueilla ja suuronnettomuuksissa vuodesta 1994 lähtien. Hän siirtyi eläkkeelle 2011 jatkaen kuitenkin työtään Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella ja ohjaa vielä kahta väitöskirjatyöntekijää. Vuonna 2014 hän työskenteli Kosovossa EU:n asiantuntijana kehittämässä oikeuslääketieteen palvelujärjestelmää. Hänen tieteellinen julkaisutoimintansa käsittelee sidekudossairauksia, bakteerien hienorakennetta, uhrintunnistusta ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta.

Helena Ranta on tutkinut ihmisoikeusloukkauksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan Bosnia-Hertsegovinassa, Kosovossa, Kamerunissa, Irakissa, Tšetšeniassa ja Nepalissa. Lisäksi hän on osallistunut selvitys- ja koulutusprojekteihin Perussa, Kolumbiassa, Libyassa, Afganistanissa ja Eritreassa. Hän on toiminut tuomioistuintodistajana ja avustanut syyttäjää Jugoslavia-tribunaalissa Milosevic-oikeudenkäynnissä. Hän on nostanut esiin kuolleiden ihmisoikeudet ja vainajien kunnioituksen tärkeyden.

Työ kansalaisjärjestöissä alkoi 1990-luvulla Ihmisoikeusliitossa. Helena Ranta on ollut Naisjärjestöjen Keskusliiton varapuheenjohtaja, Plan-säätion, Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja UN Women Suomen puheenjohtaja. Hän toimii Suomen 1325-verkoston (YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma Naiset, rauha, turvallisuus) puheenjohtajana ja YK-liiton YK:n ystävät -verkoston jäsenenä. Hän on osallistunut kolmen kansallisen 1325-toimintaohjelman valmisteluun. Helena Ranta on Itä-Suomen yliopiston kunniatohtori. Hänelle on myönnetty 1. luokan Vapaudenristi, Pyhän Henrikin risti, Lysistrata-rauhanpalkinto ja Kansan sivistysrahaston Tammisaari 1918 -mitali.

Helena Ranta on innokas sienestäjä, vaeltanut pitkään Suomen Lapissa, kiivennyt Kilimanjarolle, kävellyt Santiago de Compostelaan ja osallistunut linturetkiin Huippuvuorille, Etelänapamantereelle, Färsaarille, Portugaliin ja Montenegroon. Hän on myös ajanut Australian läpi autolla. Kuhmon kamarimusiikkijuhlat, Radion sinfoniaorkesterin kausikortti yli 50 vuoden ajan ja runous kuuluvat harrastuksiin.


 

Helena Ranta on valinnut vuoden 2018 Arkkitehtuurin Finlandia palkinnon voittajaksi Uuden Lastensairaalan

 

Tehtäväni valita Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saaja esiraadin seuloman viiden ehdokkaan joukosta oli kiehtova ja haastava. Kukin ehdokkaista olisi palkitsemisen arvoinen omassa sarjassaan. Kyseessä ei ole ”paras voittakoon”-asetelma; tässä kisassa ei nimittäin ole voittajia eikä häviäjiä. On viisi suomalaisen nykyarkkitehtuurin loistavaa edustajaa, jotka erilaisuudestaan huolimatta kaikki viestivät uudenlaista avautumista ympäröivään, alati kiihtyvämmin muuttuvaan maailmaan. Keinotekoiset raja-aidat rakennusten, tilojen ja niiden eri-ikäisten käyttäjien välillä ovat kaatamista varten, korkeat kynnykset ovat madallettavissa ja tilojen mukautuvuus kulloistakin tarvetta varten on tärkeää. Kiitän lämpimästi esiraadin jäseniä mielenkiintoisista vierailuista ja kaltaistani maallikkoa suuresti opettavista keskusteluista. Kohteiden esittelijät olivat syystäkin ylpeitä ehdokkuudestaan. Heidän kommenteistaan ja vastauksistaan henki rakkaus ja ihastus omaa rakennusta kohtaan. Eri aikakausia edustavissa ehdokkaana olleissa korjauskohteissa korostui kunnioitus rakennuksen historiaa kohtaan.

 

Finlandia-palkinnon saaja 2018 on Uusi Lastensairaala. Kun sain nähtäväkseni kuvat ehdokkaista, vierastin vaistomaisesti rakennuksen julkisivun räikeitä värilevyjä. Vieraillessamme sairaalassa katsoin tyrmistyneenä sen edustalla olevaa kultaista maljakkoa kukkineen. Katselin myös kadun toisella puolella olevia vanhoja kauniita rakennuksia, jotka uusi sairaala haastoi modernilla olemuksellaan.

 

Sisääntuloaulan seinässä on teksti: Yhdessä jok’ikisen lapsen turvaksi – Tillsammans för varje barns trygghet. Tähän mottoon meidän kaikkien on helppo yhtyä. Toimin aikanaan konsultoivana hammaslääkärinä lastenklinikalla. Mieleeni palasivat vakavat lapset ja huolestuneet vanhemmat askeettisissa potilashuoneissa. Nyt pääsin tutustumaan sairaalaan, jonka suunnittelussa oli otettu lähtökohdaksi lapset ja heidän läheisensä. Sairaalan eri toimintojen organisointi, henkilökunnan joustava kohdentaminen, tekniset ratkaisut ja hoidon seurantajärjestelmät edustavat uutta innovatiivista ajattelua.

 

Lastensairaalan rakentaminen ja rahoitus edustavat myös uutta, ennakkoluulotonta ajattelua. Poikkeuksellista rahoitusmallia vierastettiin alkuun, toisaalta jokainen suomalainen saattoi halutessaan olla mukana projektissa. On hyvä palauttaa mieleen, että aikanaan Helsingin Vanha Ylioppilastalo rakennettiin myös lahjoitusvaroin. Sen julkisivuun on muistoksi kaiverrettu teksti: Spei suae patria dedit (isänmaa lahjoitti toivoilleen). Nyt lapset ovat saaneet sairaalan, jonka jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu heidän toipumistaan ja hyvinvointiaan ajatellen. Sairaalan henkilökuntaa on koulutettu jo kuukausien ajan, ja ensimmäiset kokemukset sairaalan toimivuudesta saadaan lähiaikoina.

 

Sadunomaisuus on yksi sairaalan erityispiirteistä. Meillä kaikilla on tietysti oma suosikkimme Muumiperheen jäsenten ja heidän ystäviensä joukossa. He ovat läsnä, eivät kuitenkaan dominoivina vaan lämpimästi myötäelävinä. Sairaalan seinille on valittu käsinkirjoitettuja muumiviisauksia ja mietteitä eri kielillä. Ne ovat viehättävä muisto kaunokirjoitustaidosta, joka ilmeisesti katoaa tulevaisuudessa.  

 

Oli erittäin kiinnostavaa kuulla, kuinka suunnittelijat, rahoittajat, rakennuttaja ja tulevat käyttäjät tapasivat alusta alkaen viikoittain. Näin heidät sitoutettiin poikkeuksellisen tiiviisti projektiin. Hyvä yhteistyö takasi kitkattoman informaation kulun eri toimijoiden välillä ja mahdollisti myös tarvittavat muutokset suunnitelmissa. Lopputulos on monella tapaa ainutlaatuinen terveydenhuollon piirissä ja ansaitsisi tulla dokumentoiduksi kirjan muodossa.

 

Me suomalaiset voimme oikeutetusti olla ylpeitä maamme alhaisesta lapsikuolleisuudesta. Nyt saamme iloita inhimillisestä, huipputeknologiaa edustavasta ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisesta Lastensairaalasta. Esitän lämpimät onnittelut ja kiitokset kaikille sen toteuttamisessa mukana olleille.

 

***********

Amos Rex edustaa täysin uudenlaista taidemuseoajattelua. Menemme maan alle, tilaan jossa ei olekaan julkisivua, on vain torille pullistuneita ulokkeita, joista valo pääsee sisätiloihin. Tai onhan sillä julkisivu, tilapäiseksi ratkaisuksi 30-luvulla suunniteltu elokuvateatteri. Amos Rex on loistava esimerkki uuden ja vanhan yhteensovittamisesta. Avajaisnäyttely visuaalisessa vaikuttavuudessaan vaikeutti osin tilan hahmottamista. Siirtyminen perinteiseen Frosteruksen taidekokoelman ripustukseen oli shokki, josta kuitenkin toipui nopeasti!

 

Amos Rexin henkilökunta on saanut uuden museon myötä erinomaiset työskentelytilat myös tieteellistä tutkimusta ajatellen. Helsingin keskustasta on muodostumassa taiteen monimuotoisuuden ja rikkauden keidas! Odotan kiinnostuksella seuraavia näyttelyitä.

 

*****

 

Taiteilijakoti Lallukka vie meidät viime vuosisadalle. Visionäärinen pariskunta jätti maallemme ainutlaatuisen kulttuuriperinnön taiteilijakodin muodossa. Peruskorjaus oli välttämätön, jonka toteuttaminen asetti haasteita sen toteuttajille. Alkuperäisen värimaailman kunnioittaminen ja Lallukan legendaarisen ”hengen” säilyttäminen ovat onnistuneet.

 

Lallukan juhlasalissa on vietetty syntymäpäiviä ja muita juhlia. Itse muistan riemastuttavan väitöskaronkan historiallisessa miljöössä. Lallukka on monen taiteilijan koti, ja kotina sitä tulee kunnioittaa. Toivoisin kuitenkin, että arvokas rakennus voisi avautua jollain tavoin myös kaupunkilaisille. Taiteilijakoti Lallukka on merkittävä tekijä maamme kulttuuriperinnössä.

 

******

 

Helsingin yliopiston Tiedekulma päärakennuksen ja Porthanian puristuksessa on uudistunut sisältäpäin täydellisesti – ja onnistuneesti. Vanhana yliopistolaisena tunteeni ovat hieman haikeat ja samalla kuitenkin tajuan, että maailma on peruuttamattomasti muuttunut. Peruskorjaus on luonut edellytykset monimuotoiselle toiminnalle. Sisääntulon kynnys on matala, nyt haasteena on se, mitä sisällä tarjotaan. Käyttäjät ovat leimallisesti nuoria, verkostoituneita, kadehdittavia. Kontrasti kadun yli Porthaniaan ja vanhaan päärakennukseen on ilmiselvä.

 

Vanhan hallintorakennuksen tutut sokkelot ovat poissa, tilalle on tullut avoimia viherkasvien koristamia tiloja. Voit työskennellä yksin, voit pitää työryhmän palavereja, kaikki on mahdollista. Toivon vilpittömästi, että tästäkin saneerauksesta syntyy jotain uutta, arvokasta ja ainutkertaista.

 

*******

 

Kuhmon Kamarimusiikkijuhlien vakiokävijänä olen vuosien ajan monen kuulijan kanssa tuskaillut Kontion koulun epämukavia oransseja muovituoleja. Tuupalan koulun valmistuminen ennakoi konserttien siirtymistä uusiin tiloihin. Uusilla tuoleilla on miellyttävää istua, ja jo ensimmäisessä konsertissa sai hyvän käsityksen salin akustiikasta. Koulu edustaa uutta puurakentamisen suuntaa, CLT (cross-laminated timber). Uudisrakennus sulautuu ympäröivien vanhojen koulurakennuksien joukkoon vaivattomasti. Liikkuminen ja siirtyminen koulun sisällä on suunniteltu hyvin. Tälle kohteelle on myös olennaista, että yhteistyö eri toimijoiden välillä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa oli tiivistä.

 

Suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota erilaisten opintoympäristöjen luomiseen. Tuupalan koulussa toimii päiväkoti, ja erityisopetusta tarvitsevien lasten tilat on suunniteltu huolellisesti. Yksilöllisten tablettien käytön ohella koulussa on myös ATK-luokka suurine näyttöineen. Kuhmossa on kiinnitetty erityistä huomiota koulupihan suunnitteluun ja materiaaleihin. Perinteisten keinujen ja kiipeilytelineiden lisäksi pihalla on lautailijoille omat kumpareet.”2

Kuva: Maria Jain