Timo Miettinen
Timo Miettinen on eurooppalaiseen filosofiaan, aatehistoriaan ja politiikkaan erikoistunut tutkija. Tällä hetkellä hän työskentelee kollegiumtutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori, ja hänet nimitettiin dosentiksi Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2019.
Miettisen tutkimus käsittelee erityisesti eurooppalaisen aateperinnön kysymyksiä, modernia historianfilosofiaa sekä politiikan, talouden ja oikeuden välisiä suhteita. Hän tarkastelee työssään sitä, kuinka filosofiset käsitteet, historialliset kokemukset ja yhteiskunnalliset instituutiot muovaavat poliittista ajattelua. Näitä aiheita hän on käsitellyt myös suomeksi julkaistuissa kirjoissaan Eurooppa (2021), Demokratian aika (2024) ja Uuden maailman luojat (2026). Hän on myös Helsingin Sanomien vakituinen esseisti.
Miettisen tutkimus ja julkinen toiminta on saanut useita tunnustuksia. Vuonna 2021 hän sai Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen, vuonna 2023 Helsingin yliopiston J. V. Snellman -palkinnon ja vuonna 2024 Suomen Akatemian akatemiapalkinnon. Vuonna 2025 Miettinen otti vastaan Alfred Kordelinin palkinnon.
Akateemisen työnsä ohella Miettinen seuraa aktiivisesti Euroopan unionin ja eurooppalaisen politiikan kehitystä. Hän kommentoi säännöllisesti eurooppalaista politiikkaa kotimaisessa ja kansainvälisessä mediassa.