Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokas 2014

Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa

Helsingin yliopiston pääkirjasto, Kaisa, on yhtä aikaa merkkirakennus ja kaupunkimaisen korttelirakenteen jatkaja.

Tiedot

Arkkitehtuuri

Anttinen Oiva Arkkitehdit

Tilaaja

Helsingin yliopisto

Urakoitsija

SRV

Sijainti

Helsinki

Laajuus

30 200 m²

Valmistusvuosi

2012

Lyhyesti

Kaisa-talo on Helsingin yliopiston pääkirjasto, jossa sijaitsevat humanistiset, oikeustieteelliset, teologiset ja valtiotieteelliset kokoelmat. Kirjasto avautui yleisölle syyskuussa 2012 osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta. Työ perustuu kutsukilpailun voittoon 2008.

Mika Huisman

Esiraadin perustelut

Helsingin yliopiston pääkirjasto, Kaisa, on yhtä aikaa merkkirakennus ja kaupunkimaisen korttelirakenteen jatkaja. Vastaavia historiallisia esimerkkejä löytyy aivan naapurustosta, mutta nykyään sellaisia rakennetaan harvoin suurten uusien julkisten rakennusten sijoittuessa usein kantakaupungissakin väljemmille tonteille. Kaisa onnistuu tässä vaikeassa tehtävässä hienosti. Talo on juurtunut yllättävän nopeasti osaksi kaupunkirakennetta.

Kaksijakoisen kaupunkikuvallisen roolinsa lisäksi Kaisa on samanaikaisesti myös uudis- ja korjausrakentamista. Paikalla aikaisemmin olleen tavaratalon rakenteet on pääosin käytetty uudelleen. Uusi talo ja toiminta sijoittuu luontevasti vanhaan raamiin. Kaisa on erittäin suuri rakennus ja se on osaksi rakennettu maan alle. Suuresta koostaan huolimatta kirjasto on sovitettu onnistuneesti tiiviin kaupunkikuvan osaksi.

Taloon käydään sisään harvinaisen komeasti suurten tiilikaarten alta. Sama muotoaihe toistuu luontevasti kirjaston keskeistilassa, jossa kapeat kaarevat avaukset muodostavat vaikuttavan ja yllättävän tilasarjan pohjimmiltaan suorakulmaisessa rakennuksessa. Julkisivun suuret avaukset on sijoitettu ja suunnattu taitavasti. Ne luovat huikeita levähdyspaikkoja keskelle kaupungin vilkkainta kohtaa.

Vuoden 2014 ehdokkaat

Ensimmäisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon ehdokkaina vuonna 2014 olivat  Serlachius-museo Göstan paviljonki Mäntässä, Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talo, Puolanjuutalaisten historian museo Varsovassa sekä Seinäjoen pääkirjasto Apila.

Puolan-juutalaisten historian museo

Arkkitehtuurin Finlandia -voittaja 2014

Siirry takaisin sivun alkuun