Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon valitsijaksi valitaan vaikuttaja, joka on tullut tunnetuksi muun alan kuin arkkitehtuurin asiantuntijana. Palkintotuomari tekee valinnan esiraadin valitsemien kohteiden joukosta. Tuomarin valitsee Suomen Arkkitehtiliiton hallitus.
Vuorineuvos Reijo Karhinen on toiminut OP Ryhmän pääjohtajana vuodesta 2007. Hän opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteitä ja valmistui sieltä kauppatieteiden maisteriksi. Uransa alussa Karhinen toimi johtotehtävissä ryhmän osuuspankeissa vuodesta 1979 alkaen. OP Ryhmän johtokuntaan hän nousi vuonna 1994.
Karhinen on nähnyt pankkialan muutoksen niin rahamarkkinoiden tiukan sääntelyn aikoina, mullistavan pankkikriisin aikaan kuin myös toimialan parhaina, suuren kasvun vuosina. Hän on vienyt täysimääräiseen päätökseen vuonna 2005 alkaneen OP Ryhmän ja Pohjola Vakuutuksen fuusion, jossa syntyi Suomen suurin finanssiryhmä. Karhisen johdolla asiakasomisteinen OP Ryhmä on uudistumassa monialaiseksi palveluyritykseksi kesällä 2016 julkaistuin uuden strategiansa mukaisesti.
Yksi merkittävä konkreettinen askel ja viimeinen silaus OP:n ja Pohjolan yhdistymisessä ja uudistumisessa oli muutto saman katon alle Vallilaan vuonna 2015. OP Ryhmän uudet toimitilat Vallilassa olivat silloin ehdolla myös Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Korttelin vaikuttavasta arkkitehtuurista vastasi arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehdit Oy. Yhtenäinen kortteli tukee tulevaisuuden tapaa tehdä työtä finanssialalla, ja se on mullistanut ryhmän keskusyhteisön työkulttuurin ja ilmapiirin. Korttelissa työskentelee noin 3 000 finanssialan ammattilaista.
Karhinen on yksi Suomen tunnetuimpia yritysjohtajia ja aktiivinen vaikuttaja sosiaalisessa mediassa, jossa hän pitää esillä erityisesti Suomen uudistumiseen liittyviä teemoja. Hän on myös Turun, Itä-Suomen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kunniatohtori. Uransa aikana hänellä on ollut ja on edelleen useita luottamustoimia liike-elämässä ja kolmannella sektorilla. Hän on muun muassa HelsinkiMission valtuuskunnan puheenjohtaja, Liikesivistysrahaston ja Maanpuolustuksen Tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja, Uuden Lastensairaalan Tukisäätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistyksen valtuuston puheenjohtaja.
Vapaaehtoistoiminnan ohella Karhinen harrastaa golfia ja metsänhoitoa tilallaan Savossa.
Kiihtyvän muutoksen maailma haastaa meitä uudistumaan. Yhteiskunnille ja sen eri toimijoille uudistuminen ei tässä ajassa ole enää vaihtoehto, se on elinehto. Myös yhä useammalle rakennukselle rohkeakin uudistuminen on elinehto. Esiraadin linjaus keskittyä Isänmaamme juhlavuonna pelkästään korjausrakentamiskohteisiin oli mielestäni hyvin perusteltu. Noin puolet kaikesta rakentamisesta Suomessa on korjausrakentamista.
Kohteissa kiinnitin huomiota erityisesti siihen, mitä uutta on haettu ja mitä uudistuksilla on saavutettu. Yritin asettua rakennuksen käyttäjän asemaan ja tarkastelin rakennusta toiminnallisena kokonaisuutena, pohtien erityisesti, millaista lisäarvoa peruskorjauksen suunnitelleet arkkitehdit ovat onnistuneet luomaan.
Kaikissa kohteissa oli onnistuttu taidokkaasti ja vanhaa kunnioittaen säilyttämään alkuperäisen arkkitehtuurin erityspiirteitä, jopa alkuperäistä arkkitehtonista ajatusta edelleen jalostaen. Samalla niihin oli tuotu uusien vaativien normien mukainen tekniikka usein hyvinkin oivaltavalla tavalla. Uuden ja vanhan sopusointu teki jokaisessa ehdokkaassa vaikutuksen.
Peruskorjatussa Helsingin kaupunginteatterissa näkyy yhä selkeästi Timo Penttilän kädenjälki. Hienovaraisilla uudistuksilla Penttilän työtä on jatkojalostettu edelleen kehittäen ja vahvistaen arkkitehtuurin alkuperäistä henkeä. Mukaan on tuotu taitavasti uutta tekniikkaa, joka parantaa erityisesti yleisön ja henkilökunnan viihtyvyyttä tiloissa.
Roihuvuoren ala-asteessa on vastaavasti säilytetty Aarno Ruusuvuoren vahva kädenjälki. On suorastaan ihmeellistä, miten kokonaisuuteen on onnistuttu tuomaan valtavasti uutta, ajan vaatimukset täyttävää tekniikkaa rikkomatta arkkitehtuurin selkeää linjaa ja alkuperäistä rakennetta. Se on vaatinut paljon, ja lopputuloksessa on onnistuttu erinomaisesti.
Restauroitu Tarton Paavalin kirkko ja seurakuntakeskus teki minuun suuren vaikutuksen kauneudellaan ja monivaiheisella tarinallaan. Vuonna 1917 valmistuneen kirkkorakennuksen sisältörikas historia luo sille vahvan tunnepohjan. Eliel Saarisen luoman kokonaisuuden uudistaminen on toteutettu hienosti – mieleeni jäi paljon kauniita yksityiskohtia, kellaritilojen oivaltava hyödyntäminen ja alkuperäisen suunnitelman mukaiset ikkunat alttarin takana. Jos palkintokriteerinä olisi ollut pelkkä arkkitehtuurin kauneus, tämä ehdokas olisi ollut vahvoilla.
Aalto Yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskuksen valitsin lopulta voittajaksi, koska peruskorjauksessa oli erinomaisella tavalla ja rohkealla otteella onnistuttu uutta luoden ja vanhaa sekä haastaen että kunnioittaen nykyaikaistamaan rakennuksen käyttötarkoitus. Omassa ajattelussani tämä lopputulos vertautuu siihen ilmiöön ja valtavaan murrokseen, jonka käyttövoimana ovat nopeasti kehittyvät teknologiat ja digitalisaatio. Uudistumiskykyämme haastetaan nyt kaikilla elämän osa-alueilla.
Entisen, Alvar Aallon suunnitteleman Otaniemen kampuksen kirjaston uudistuminen kaikuu jo sen uudessa nimessä: oppimiskeskus. Vanhaa käyttötarkoitusta on laajennettu palvelemaan yliopistokampuksen ja käyttäjien muuttuvia tarpeita. Arkkitehdeiltä on löytynyt uskallusta aidosti haastaa Aaltoa juuri sopivalla tavalla, sovittaen yhteen arkkitehtonisen kauneuden ja monipuolisen toiminnallisuuden uudet vaatimukset. Muunneltavuus ja mukautuminen uudistuvaan ympäristöön muodostavat oikeutuksen tämänkin rakennuksen pysyvyydelle. Peruskorjauksen lopputulos ilmentää onnistuneesti aikaamme ja sen tarpeita.
Selkeät historialliset kerrostumat mahdollistavat sen, että uusi erottuu alkuperäisestä. Erityisesti alimman kerroksen rohkea ja ennakkoluuloton sisustusarkkitehtuuri luo tilaan vahvasti tulevaisuuslähtöisen ja dynaamisen identiteetin. Näkymä alakertaan on sykähdyttävä – voimakkaat värit, käsinkosketeltava uuden luomisen ja oppimisen tuntu sekä rohkeat sisustukselliset ratkaisut innostavat sydäntä lyömään hieman nopeammin. Tunnistan sitä samaa uutta elämää, jota olen saanut aistia myös omissa uusissa tiloissamme Vallilassa. Tunnelmaan tuovat oman tärkeän lisänsä opiskelijat, jotka ovat ottaneet tilat omikseen ja hyödyntävät niitä arkipäivässään sekä ryhmätöihin, itsenäiseen työskentelyyn että vapaamuotoisiin kohtaamisiin. Tällaisessa ympäristössä opiskelisin itsekin mielelläni.